Uusi seniorikohde Tapanilaan ja ensimmäinen HASO-kohde Pasilan Postipuiston alueelle valmistuivat

Uusi seniorikohde Tapanilaan ja ensimmäinen HASO-kohde Pasilan Postipuiston alueelle valmistuivat

Kuvassa HASO Postimies maaliskuussa 2022 kuvattuna.

Tänään vapun kynnyksellä avaimensa saivat myös HASO Postimiehen uudet asukkaat. Kerrostalokohteessa on yhteensä 81 asuntoa ja se valmistui samaan kortteliin HITAS-kohde As Oy Kuriirin kanssa.

Postipuisto on uusi luonnonläheinen kaupunkialue Pohjois-Pasilassa, aivan Keskuspuiston naapurissa. Alueella on ollut maaliikennekeskus sekä Postin lajittelukeskus, mikä heijastuu kohteen nimistössä. Luonnonläheisestä sijainnista huolimatta sijainti on keskeinen: Pohjoismaiden suurimpaan kauppakeskukseen Mall of Triplaan on matkaa kolme kilometriä. Uuden yhteisöllisen alueen palvelut paranevat myös vaiheittain rakentamisen edetessä ja esimerkiksi monikäyttöinen asukastalo rakennetaan läheiselle Rullakkotorille.

Miksi asumisoikeusasunto?

Asumisoikeusasunto on joustava ja huoleton vaihtoehto, johon on sidottuna omistusasuntoa merkittävästi vähemmän pääomaa ja jossa on ikuinen asumisoikeus. Asumisoikeusmaksu on 10–15 % asunnon rakennuskustannuksista ja jos asunnosta haluaa luopua, aso-maksun saa takaisin indeksitarkistettuna eikä jälleenmyynnistä tarvitse itse huolehtia. Lisäksi maksetaan kuukausittaista käyttövastiketta, joka määräytyy omakustannusperiaatteella ja on vuokraan verrattavaa mutta lakisääteisesti aina vapaita markkinavuokria edullisempaa. Tämä tarkoittaa, että tarvittaessa käyttövastikkeeseen voi saada myös asumistukea.

HASO-asuntojen rakentaminen jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa. Pelkästään vuoden 2023 loppuun mennessä on valmistumassa yli 1000 uutta asuntoa.

Kattavasti tietoa HASO-asuntoihin hakemisesta tällä sivulla ja HASOn rakenteilla oleviin uudiskohteisiin voi tutustua Helsingin kaupungin Asuntotuotannon sivuilla.