Asumisoikeuden luovutus

Asumisoikeuden luovutuslomakkeen löydät täältä.
(Helsingin kaupungin Asuntopalveluiden ohjeen mukaan lomakkeessa ei puhuta enää siirrosta 7/2019 lähtien)

Luovutuksen toteutumisen ehdot

Asumisoikeuden haltija voi luovuttaa asunnon puolisolleen tai suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevalle sukulaiselleen tai muulle vakituisesti huoneistossa asuvalle perheenjäsenelle. Muulle henkilölle huoneistoa ei voi luovuttaa.

Haltijan tulee asua asunnossa vähintään kaksi vuotta ennen kuin sen voi luovuttaa. Ainoastaan asumisoikeuden yhteisomistajuuden voi purkaa osaomistajan eduksi, vaikkei asunnossa olisi vielä asunut kahta vuotta. Lisätietoa löytyy asumisoikeuslain luvusta 6.

Luovutusprosessi

Luovutusten käsittely kestää noin 1 - 2 kk jonotilanteesta riippuen. Käsittelyajan aikana lasketaan asumisoikeuden nykyarvo ja se vahvistetaan Helsingin kaupungilla. Hinnanvahvistus toimitetaan luovutuksen antajalle ja saajalle, ja Haso-myyjä sopii uuden sopimuksen allekirjoittamisesta osapuolten kanssa.

Luovutuksissa asumisoikeusmaksua tai sen osuutta ei palauteta Hasosta asukkaan tilille välissä, vaan luovutuksen antajan ja saajan tulee sopia raha-asioista keskenään.

Asukkaan kappale asumisoikeussopimusta tulee lisäksi palauttaa Hasolle osana luovutusta.