Tule kotiin!
Etsi
29.11.2016

Gunillan muutto lähestyy


HASOn toiseksi suurin kohde, 113 huoneiston Gunilla valmistuu marraskuun lopussa Laajasalon Kruunuvuorenrantaan osoitteeseen Gunillantie 23. Kruunuvuorenrannasta kaavaillaan tulevaisuuden "valon kaupunginosaa" ja myös Gunillaa kaunistamaan syttyy talven aikana Ekku Peltomäen valotaideteos.

Gunillassa on asuntoja yksiöistä viiteen huoneeseen, kooltaan 38 - 139 m². Neljään asuntoon kuuluu työhuone, josta on portaita pitkin käynti yläkerran asuintiloihin.

Ensi vuoden puolella valmistuva As Oy Lorentzinpuisto sijaitsee Gunillan kanssa samalla tontilla. Kohteiden asukkaat jakavat yhteisen pihan, harrastetiloja sekä pihakannen alle sijoittuvan parkkihallin. Lisäksi Gunillaan rakennettu jätteiden imuputkikeräysjärjestelmä on myös As Oy Lorentzinpuiston käytössä. Jätteet imetään putkia pitkin hieman kauempana sijaitsevalle keräysasemalle, mistä ne kuljetetaan konteissa pois. Näin roska-autojen ei tarvitse tulla erikseen kohteelle jäteastioita tyhjentämään.

Uudet asukkaat muuttavat Gunillaan 30. marraskuuta.

Vuoden 2016 puolella HASOlle valmistuu Gunillan lisäksi vielä yksi uusi kohde: Ratasmylly Myllypuroon. Ratasmyllyn muuttopäivä on 7. joulukuuta.